Kerhoillat tauolle, toistinliikenteen aktivointia

Kahdeksikkojen kerho ry:n hallitus on päättänyt noudattaa Suomen valtioneuvoston suositusta koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Klikkaa uutinen auki lukeaksesi lisää.

”Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa vapaa-ajan toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. Erityisen tärkeää tämä on riskiryhmiin kuuluvien suojelemiseksi. Kansalaisten tulee noudattaa erityistä harkintaa ja varovaisuutta ikääntyneiden ja perussairaiden kanssa asioidessa.”

Kerhoillat ovat tauolla toukokuun alkuun saakka. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan, mikäli niitä ilmenee. Kerhoiltojen tilalla pyrimme aktivoimaan kerhon toistimia. Tervetuloa rinkulaan tiistaisin klo 18. Toivomme kuulevamme toistimilla liikennettä muulloinkin, tule Sinäkin ääneen!